
Swappien teettämän kyselytutkimuksen* mukaan suomalaiset ovat ostajina aiempaa valveutuneempia. Yli 70 prosenttia ostamistamme käytetyistä tuotteista on elektroniikkaa. Seuraavaksi suosituimmat tuotekategoriat ovat vaatteet ja huonekalut.
Vastuullisuus ohjaa enenevissä määrin suomalaisten ostokäyttäytymistä, selviää kotimaisen kunnostettuja iPhoneja myyvän Swappien ja Kantarin toteuttamasta kyselytutkimuksesta. Tulokset paljastavat, että lähes joka toinen (43 %) suomalaisista ostaa useammin käytettyjä ja kierrätettyjä tuotteita kuin viisi vuotta sitten.
Vastuullisuus on edullisemman hinnan jälkeen toiseksi tärkein syy kierrätettyjen tuotteiden ostamiseen. Vastuullisuuden valitsi yhdeksi tärkeimmistä syistä hieman alle puolet (41 %) kyselyyn vastanneista suomalaisista. Jopa 71 prosenttia vastaajista harkitsee käytettyjen laitteiden, kuten älypuhelimien, televisioiden ja läppäreiden ostamista. Vastaajat kertovat ostavansa käytettynä ahkerasti myös vaatteita (64 %), huonekaluja (63 %) ja polkupyöriä (60 %).
Suomalaisilta kysyttiin, tietävätkö he mitä eroa on käytetyllä ja kunnostetulla tuotteella. Yli puolet (58 %) vastaajista kertoi tietävänsä, mitä kunnostettu tarkoittaa. Vain 12 prosenttia vastaajista kertoi, ettei tiedä, miten käytetty iPhone eroaa kunnostetusta ja 30 prosenttia sanoi, ettei ole erosta varma.
“YK:n ympäristöohjelma Global E-Waste Monitor -raportin mukaan vuoteen 2030 mennessä maailmassa on lähes 75 miljoonaa tonnia elektroniikkajätettä. Siksi on tärkeää, että muutamme kulutustottumuksiamme jo tänään. Laitteiden ostaminen kunnostettuna on edullisempaa, säästää ympäristöä sekä pidentää älypuhelimien ja muun elektroniikan käyttöikää”, sanoo Swappien Suomen maapäällikkö Minttu Rautiainen.
“Swappien tavoite on tehdä kunnostetusta elektroniikasta valtavirtaa. Tietoisuuden kasvattaminen käytetyn ja kunnostetun tuotteen eroista on tärkeää, jotta kestävä ja kiertotalouteen perustuvuva kuluttajakäyttäytyminen yleistyy Suomessa”, Rautiainen jatkaa.
Lisätietoja
*Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä maaliskuun 2023 aikana maissa, joissa Swappiella on liiketoimintaa. Tutkimukseen vastasi tuhat 18–64-vuotiasta kuluttajaa kustakin maasta. Vastaajien otanta edustaa kunkin maan väestöä ikänsä, sukupuolensa, asuinpaikkansa ja tulotasonsa mukaan.
Lisää Swappielta:
Akun käyttöiän optimointi
Jos iPhonesi akku tyhjenee tavallista nopeammin, on useita tapoja pidentää sen käyttöikää. Oppaassamme kerromme, kuinka voit parantaa akun kestoa yksinkertaisilla säädöillä ja saada kaiken irti iPhonestasi. Lue lisää akun käyttöiän optimoinnista.
Eikö iPhone lataudu?
Yleinen ongelma on, kun iPhone ei lataudu kytkemisen jälkeen. Jos näin käy, tarjoamme kattavan oppaan latausongelmien vianmääritykseen, joka auttaa ratkaisemaan ongelman nopeasti. Lue vinkit latausongelmien korjaamiseen.
Miten myydä iPhone helposti?
Kun harkitset vanhan iPhonesi myyntiä, saat parhaat vinkit artikkelistamme. Opastamme, miten saat puhelimestasi parhaan hinnan ja mitä tehdä ennen myyntiä. Lue, miten myyt puhelimesi Swappielle.
iPhone Trade-In: vaihda puhelin uuteen
Swappien iPhone Trade-In -ohjelman avulla voit antaa vanhan laitteesi hyvityksenä ja hankkia tilalle uuden. Näin säästät rahaa ja toimit vastuullisesti. Tutustu iPhone Trade-In -palveluun.
Parhaat iPadit opiskelijoille
Opiskelijoille sopivan iPadin valinta riippuu tarpeista ja budjetista. Artikkelimme esittelee parhaat vaihtoehdot opiskeluun, muistiinpanoihin ja etäopiskeluun. Katso suosituksemme opiskelijan iPad-valintaan.
Miksi Swappien iPhoneissa on aina vähintään 86 % akun kunto?
Kun ostat iPhonen Swappielta, voit luottaa siihen, että akun kunto on testattu ja aina vähintään 86 %. Kerromme artikkelissamme, miksi tämä takaa paremman käyttökokemuksen ja lisää luotettavuutta. Lue lisää akun kunnosta ja sen merkityksestä.
Swappien asiantuntijavertailut:
iPhone 13 vs Samsung Galaxy S22
iPhone 13 vs Samsung Galaxy S22 vertailu: 120 Hz AMOLED -näyttö (S22) vastaan OLED 60 Hz (iPhone 13), kamera, akunkesto, A15 vs Snapdragon/Exynos ja ekosysteemi. Auttaa sinua valitsemaan oikean iOS:n ja Androidin välillä. Lue vertailu iPhone 13 vs Galaxy S22
iPhone 13 vs iPhone 15
iPhone 13 vs iPhone 15 vertailu: 48 MP pääkamera, Dynamic Island, USB-C ja kirkkaampi näyttö (jopa 2000 nitiä ulkona) tekevät 15:stä tulevaisuudenkestävän. Käymme läpi suorituskyvyn, kameran, näytön ja hinta–arvo-suhteen. Kannattaako päivittää? Lue vertailu iPhone 13 vs iPhone 15
iPhone 14 vs iPhone 13
iPhone 14 vs iPhone 13 vertailu: kirkkaampi näyttö, parannettu kamera (sensor-shift + Photonic Engine), uudet turvatoiminnot (Crash Detection, satelliitti-SOS) ja A15:n 5-ytiminen GPU. Katso erot suorituskyvyssä, akussa ja hinnassa. Lue koko vertailu iPhone 14 vs iPhone 13
iPhone 14 vs iPhone 15
iPhone 14 vs iPhone 15 vertailu: suurin muutos on 48 MP pääkamera, Dynamic Island ja USB-C. Lisäksi kirkkaampi näyttö ja pidempi ohjelmistotuki tekevät iPhone 15:stä vahvan päivitysvaihtoehdon. Lue vertailu iPhone 14 vs iPhone 15
iPhone 11 Pro vs Xiaomi Redmi Note 13
iPhone 11 Pro (uudistettu) vs Redmi Note 13 vertailu: Super Retina XDR OLED ja premium-rakenne + iOS-ekosysteemi vastaan AMOLED 120 Hz, 108 MP kamera ja vahva hinta–laatu-suhde. Katso erot kamerassa, akussa ja suorituskyvyssä. Lue yksityiskohtainen vertailu iPhone 11 Pro vs Redmi Note 13
iPhone 12 vs Samsung Galaxy A54
iPhone 12 vs Samsung Galaxy A54 vertailu: OLED Super Retina XDR -näyttö vs Super AMOLED 120 Hz, A14 Bionic vs Exynos 1380, akunkesto ja ekosysteemi. Auttaa päättämään kumpi tarjoaa paremman arvon vuonna 2024. Lue vertailu iPhone 12 vs Galaxy A54